maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Suolaa, suolaa, enemmän suolaa!

Miksi tienpintojen pitäisi olla kesäkunnossa myös talvella? Suomessa on talvi. Ei aina nykyisin kovin perinteinen mutta ajokelit ovat silti joskus talvisia.

Kun lämpömittari edes lähestyy pakkasrajaa niin jo ovat suolanlevittäjät liikkeellä! Työtäänhän he tekevät mutta miksi niin pitää tehdä? Ainakaan nykyisessä laajuudessa?

Ennen (siis "niinä vanhoina hyvinä aikoina") ei ollut nykyisiä käsittämättömien kirjainyhdistelmien kertomia auton dynaamisia ajonhallintajärjestelmiä. Ei ollut edes ABS-jarruja. Talvirenkaat olivat huonompia eli kehitys ei vielä ollut niin pitkällä. Autoissa oli usein takaveto peräluistoineen liukkaalla.

Muistan kuinka aikoinaan kunnon liukkaan kelin aikana ei esim. Volvo 740:llä pystynyt ajamaan ilman renkaiden sutimista. Perä liirasi vaikka yritti ajaa nätisti. Silti selvittiin!

Missä on ihmisten ajotaito tänä päivänä? Miksi sitä ei edes uskota olevan ja tiet suolataan jo varmuuden vuoksi? On kuitenkin kaksiosaista ajokortin suoritusta liukkaan kelin osioineen. Eihän kukaan opi ajamaan huonoissa olosuhteissa jos ne yritetään väkisin pitää poissa.

Pian kuljettajat luottavat liikaa autoonsa ja ajavat kuin kesällä. Onhan se nähty mihin sitten joudutaan. Parin vuoden takainen kolarisuma pk-seudulla oli hyvä esimerkki. Huono keli, paljon autoja ja ajettiin liian kovaa. Pienemmässä mittakaavassa ympäri maata käy jatkuvasti samaa. Huono keli ei suista autoja pois tieltä. Tilanteeseen vaikuttavat ratkaisut tekee aina joku siinä ratin ja istuimen välissä.

Uskon itse oppineeni jo jotain ajamisesta. Pärjään ilman ihmeellistä elektroniikkaa ja nelivetoa. Niin tekee moni muukin. Onhan niistä apua, mutta eivät ne ole välttämättömiä. Niinpä tämä liiallinen autoilijoiden paapominen ja kesäkelien tekeminen ärsyttää.

-Ai miksi? Eikö ole hyvä että huolehditaan turvallisuudesta? -Tietysti, mutta kohtuus siinäkin.

* Liukkaallakin kelillä on osattava ajaa! Ei kaikissa autoissa ole uusia hienouksia, tai vaikka olisi niin silti joku osa ajamisesta kuulunee myös kuljettajalle.

* Kura lentää. Nyt saa olla pesemässä autoja vähän väliä. Omia ja työkalua.

Kiitos ja anteeksi. Tulipahan saarna.

maanantaina, joulukuuta 22, 2008

Juomat käsissä autoon, kysymys vasta sitten

Kiva kun ollaan kohteliaita. Kysytään jo autossa istuen ja juomia juoden että saako täällä juoda? Tässä astuu taas kehiin mielessä taistelevat kaksi puolta. Joko ei jaksa välittää ja porukan arvioiden antaa juoda. Yleensä meneekin hyvin. Tai sitten kieltää ja saa koko matkan kuulla olevansa ihan paska kuski. Hyvähän ei ole juuri koskaan.

perjantaina, joulukuuta 19, 2008

Isä ja poika ja naapurikunta

Parivaljakko vääntäytyi kyytiin baarista käytyään ensin viereisellä pankkiautomaatilla. Matka oli naapurikunnan pikkubaariin kun kerran oli kutsuttu pikkujouluihin. Koko matkan etupenkillä istunut isä keskusteli poikansa kanssa kääntyneenä puoliksi taaksepäin. Siis tasan kohti minun oikeaa korvaani. Keskustelu oli hänen osaltaan oikeasti huutamista. Ei vihaisena vaan sellaista känniläisen huutoa.

Yritin melko suoraankin sanoa että lopettaisi huutamisen korvaani. Ei tajunnut. Matkalla antoi 50 e rahan ja sanoi että tuolla varmaan pääsee, tuliko kaupat? Minä hyväksyin diilin. Perillä mittarissa oli 44,50 ja hän totesi että rahaa tuleekin takaisin... en viitsinyt enää siitä tapella. Vaikka pojankin puheista piti olla selvä että 50 e on minun niin silti se unohtui. Pääasia että kyyti tuli maksettua ja pääsin heistä eroon. Hyvä keikka tietysti muuten jos ei huutoa korvaan lasketa.

Lisäys:

Unohtui että "hanaa" olisi pitänyt koko ajan lisätä. Ajoin ihan tahallani rajoitusten mukaan. Vaikka korva alkoi jo mennä lukkoon huutamisesta.

maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Eräänlainen "juoksutaksi", tuskin ihan suunniteltu ja tahallaan...

Uudehkolla omakotialueella pysähdyttiin asiakkaan pyynnöstä. Osoittautui että hänen täytyi päästä ulos oksentamaan. Hyvä niin, paljon parempi kuin autoon. Sitten hän sanoi jäävänsä siihen. Tarkka osoite olikin vielä ollut hieman auki. Hän tuntui olevan aika koomassa ja ulkona maailman menosta. Eipähän myöskään tulisi uutta tarvetta puhaltaa autossa.

Maksuksi hän tarjosi leikki-Visaa josta puuttui nurkasta neljännes, tietysti magneettinauhan puolelta. Eihän se toiminut. Hän sanoi hakevansa sisältä rahaa ja poistui talolle. Pian havaitsin hänen suuntansa olevan outo eikä se talo ollutkaan koti vaan hän tarpoi hoippuen takapihan kautta toiselle tielle. -Voi perkele!

En voinut jättää autoa siihen käymään ja päätin ajaa äkkiä pikku mutkan kautta sille toiselle tielle. (Olin siis ulkona autosta "paon" havaitessani. Pikainen riskien vertailu... Vaihtoehto olisi ollut juosta tyypin perään ja jättää auto riskillä siihen. Jos olisin mennyt autoa sammuttamaan ja lukitsemaan olisi mies ehtinyt kuitenkin pois näköpiiristä. Auto kun on arvoltaan hiukan enemmän kuin yksi kyytimaksu, valitsin pienemmän pahan.)

Kuten arvata saattaa, en löytänyt miestä enää, hän oli kadonnut kuin pieru saharaan. Hieman ajelin vielä näitä paria tietä edestakaisin josko hän hortoilisi jossain. Mistään talosta ei näkynyt valoa enkä voinut ihmisten pihoja käydä tutkimaan. Ehkä meni takakautta naapurissa olleeseen kotiinsa, sammui heti ovesta päästyään eikä muista koko juttua. Aamulla varmaan vaan totesi tyytyväisenä olevansa kotona.

Tein siis virheen antaessani risan kortin takaisin. Siinähän luki omistajansa nimi. Asiakas oli tuhannen kännissä mutta siisti ja käyttäytyi asiallisesti. Eikä siis yrittänyt edes salata nimeään, minä en vaan tajunnut ottaa sitä talteen.

Ei muu auttanut kuin todeta kyyti hukkareissuksi. Ei tietoa kuka ja mihin meni... Tästä viisastuneena olen toiminut vähänkään vastaavanlaisissa tilanteissa niin että kortti on varmasti minulla kunnes maksu on hyväksytty. Tai olen saanut muun maksun jos ei kortilla onnistu jostain syystä.

perjantaina, joulukuuta 12, 2008

"Meidän kielellä..."

Koulukyydissä oli maahanmuuttajalapsia. Eri kielisiä, eri ihonvärisiä ja kulttuurisia. Ihailtavaa oli kuinka lapsia ei haitannut yhtään, kuka tuli mistäkin tai mitä kieltä puhui. Jokainen osasi jo kohtuullisesti suomea jolla puhelivat keskenään.

Pian lapset alkoivat kertoa toisilleen mitä mikäkin matkan varrella nähty asia on heidän omalla kielellään. En tiedä mitä kieliä siinä opetettiin mutta kaikilla oli hauskaa.

Jokainen aloitti vuorollaan "meidän kielellä" ja jatkoi esim. "bussi on xxxxxx".

Lapset toistivat aina oppimansa sanan ja nauroivat päälle.
Minulta menivät kyllä kaikki sanat ohi.

keskiviikkona, joulukuuta 10, 2008

Kyllä pyörä mahtuu sisään!

Olin farmarimallilla töissä. Kyytiin oli tulossa kolme tai neljä miestä. He olivat sitä mieltä että paksiin mahtuu mukaan polkupyörä. Sanoin että ei mahdu ja sillä hyvä. (Mutinaa ja narinaa... )

Ei aikuisen polkupyörä mahdu sisään mihinkään farmarimallin taksiin(kaan). Ainakaan niin että takapenkillä istuu ihmisiä. Pyörää ei edes ole mikään pakko ottaa kuljetettavakseen. Jos autossa on vetokoukku ja mukana teline polkupyörälle, sen voi, muttei ole pakko, ottaa mukaan. Vaikka fillari ehkä mahtuisi sisään isoon kaappimallin pirssiin, niin sinnekään kuskin ei ole sitä pakko ottaa.

Tilatessaan taksia pitäisi sanoa jos mukaan on tulossa pyörä tai jotain muuta erityiskuljetettavaa. Helpottaisi asiaa kuormausvaiheessa.

tiistaina, joulukuuta 09, 2008

En jaksa Radio Rockia!

Mikä ihmeen muotivillitys on kuunnella rokkiradiota? Asiakkaista jotka pyytävät laittamaan radioon ääntä ja tietyn kanavan, ehkä 75 % haluavat Rockin. Lähes aina he ovat alle keski-ikäisiä miehiä. Naiset ja muut pyytävät vaihtelevasti muita kanavia.

Kuuntelen itsekin joskus ihan mielelläni melodisempaa heviä tai muuta "mummorokkia". Nyt näillä vastentahtoisilla RadioRockin kuunteluilla on ehkä yhdellä kerralla kymmenestä tullut siedettävää kuunneltavaa. Liikaa mitä lie Seattle Grungea tmsp. Kaikkein vähiten siedän Nirvanaa tai hengenheimolaisiaan.

Pitänee tippien menettämisen uhallakin seuraavalla kerralla kieltäytyä rokkikanavan avaamisesta. Hermoni ovat arvokkaammat. Taidan olla tullut vanhaksi.

maanantaina, joulukuuta 08, 2008

Turhaa jankkaamista

Kun mittarissa on jo 16 e, älä ala tinkimään hintaa 15 euroon kun kyytikin vielä jatkuu. Kun perillä taulussa on 16,90, se tarkoittaa sitä. Et todellakaan saa tingittyä enää edes tasan kuuteentoista.

Kyllä, annan joskus erittäin harvoin tuntemattomillekin asiakkaille hiukan alennusta. Mutta se tapahtuu hyvästä syystä ja ennenkuin mittarissa on yli sopimamme hinnan. Ihan siksi että kaikki mikä on mittarissa on myös tilitettävä autoilijalle. Eli se harvinainenkin pieni alennus annetaan vain pysäyttämällä mittari ajoissa.

torstaina, joulukuuta 04, 2008

Tuuletusta

Viime aikoina on taas ollut "tuuleta taksisi -päiviä". Kyytiin on osunut muutamia vahvasti vähemmän miellyttävästi tuoksahtavia matkaajia.

Matkat ovat menneet muuten oikein hyvin mutta hajuhaitta on ollut melkoinen. Onneksi mitään sotkuja ei sentään ole joutunut siivoamaan. Kunhan on tuulettanut auton perusteellisen huolellisesti kyydin jälkeen.

keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008

Ei säälittänyt

Nuori juippi haahuili aamuyöllä melko pitkään taksiasemalla. Vielä ei ollut ns. ruuhkan aika vaan autoja oli jonossa. Hän kävi kysymässä joka kuskilta veisikö joku hänet velaksi, hintaa päämäärään olisi tullut noin 30 e.

Kukaan ei tietenkään lähtenyt, minultakin hän kävi kysymässä ja toisella kerralla hänen lähestyessään en edes aukaissut ikkunaa. Kolmannella kerralla sanoin tiukasti että uskoisi jo ettei kyytiä saa keneltäkään.

Vielä aamu kuuden aikaan näin saman tyypin seisoskelevan jossain kadunkulmassa.

Toivottavasti otti opikseen.