maanantaina, maaliskuuta 23, 2009

"Vittu rikon sun peilin"

Jotain ongelmaa oli kyytimaksun saamisen kanssa. Kai se oli kun en antanut laskua vaan vaadin sisältä haettavaksi lisää rahaa tai kortin. Se hoitui mutta asiakas sai kehitettyä suuttumuksen toimintaani. Poistuessaan autosta hän uhosi rikkovansa auton peilin ja käänsikin sitä hiukan. Onneksi se ei sitä mitenkään vahingoittanut.

Omaa lajiaan erittäin tyypillinen hyypiö. Humaltunut paitsi kliinisesti niin myös samaan aikaan sekaisin omasta erinomaisuudestaan. Niin että köyhiä taksikuskeja pitää vähän kouluttaa ja kehua kuinka hänen firmansa tahkoaa rahaa ja hänellä sitä riittää.

Eipä ollut kummoinen palatsi tämä rahamiehen peruspakettitalo mihin kyyti vei. Sieltä se pikkurouvakin ikkunan takaa katseli kuinka meidän iskä siellä pihalla mesoaa. Luultavasti jokin naapureista heräsi myös näkemään fiksun naapurinsa öistä toimintaa. Tämä varmaan lisäsi aasin arvostusta tuolla pienellä esikaupunkitien pätkällä.

perjantaina, maaliskuuta 20, 2009

"Eihän nämä kusipäät..."

Kyyti alkoi ihan positiivisissä merkeissä. Pian kuitenkin yksi takapenkin matkustajista ilmaisi toiselle tyytymättömyyttään johonkin taksiliikenteen vakavaan epäkohtaan.
Hän sisällytti lauseeseensa otsikon sanat puhuessaan taksinkuljettajista.

En normaalisti ole kovin herkkä asiakkaiden suunsoitolle mutta nyt päätin että ihan mitä tahansa en viitsi kuunnella. Pysäytin auton ja ilmaisin vaatimukseni asialliseen käytökseen tai kyyti vaihtuisi kävelyksi.
Kummasti muuttui ääni kellossa. Jopa lievää hauskuutta oli kavereiden läksytyksissä tälle suunsoittajalle kun hän yritti vielä jotain jatkaa.
Kyyti ajettiin loppuun ja maksu hoitui asiallisesti.

Ei tuo minulle mitään valtapeliä ollut tai tarvetta osoittaa kuka määrää. On kuitenkin mielestäni itse työni ystävällisesti tehden, oikeus edellyttää asiallista käytöstä myös asiakkailta. Selvistä virheistä pitääkin sanoa jos sellaisia pääsee tapahtumaan, vaikkapa reittivalinnoissa. Mutta suunsoitto ja nimittely ilman aihetta ei kuulu asiaan. Varmaan olisi palvelu kapakassakin todella hyvää jos samanlaisia juttuja alkaisi heittämään tarjoilijoista heidän kuullen.

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Auton viisaat ilmoitukset

Uudet autot informoivat kuskia kaikenlaisesta tärkeästä. Mittariston näyttöruutuun tulee tekstiä avoimista ovista tai vaikkapa tieto takapenkin turvavöiden kytkentätilanteesta.

Kun saataisiin niihin lisävarusteeksi taksi-lisäohjelma. Se voisi ilmoittaa esimerkiksi onko asiakkaalla maksukykyä tai tuleeko kohta sotkua autoon yms. Eli normaalin "oikea takavyö kytketty" -ilmoituksen lisäksi voisi tulla "asiakkaalla ei maksukykyä" tai "oikealla takamatkustajalla kuset housussa".

Siitä vaan autotehtaiden bittinikkarit töihin tekemään jotain oikeasti hyödyllistä.

tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Ei ole kunnon ruokapaikkaa

Minulta kysyttiin kaupungistamme hyvää ruokapaikkaa. Mainitsin parikin mielestäni varsin kelvollista esimerkkiä.

Ne olivat kuulemma ihan perusteollisuusruokaa syöttäviä, eivätkä "kunnon paikkoja". Sitten muisteltiin kuinka Espanjassa oli saanut kunnon ruokaa. Eivät he kertomansa mukaan olleet mitään gourmet-harrastajia, mutta pitävät hyvästä ruuasta.

Sanoin että en voi auttaa jos eivät paikalliset paikat kelpaa. Mutta voin kyllä viedä vaikka Helsinkiin, jos sieltä löytyisi mieleinen ravintola. Kotiin menivät. Laittaisivat ruuat kotona tai perustaisivat oman ravintolan. Tai ainahan pääsee sinne Espanjaan.

perjantaina, maaliskuuta 06, 2009

Mummolla känkkäränkkä-päivä

Yleensä on kiva kuskata mummoja. He ovat lähes aina hyväntuulisia ja kiitollisia palvelusta. Toisin oli tällä kerralla.

Menin hakemaan kyytiä kaupan edestä kadulta. Ensimmäinen huono tekoni oli väärään kohtaan pysäköinti. Kun menin ulos avustamaan niin valitusta kuului siitä ettei auton paksille päässyt lumipenkan takia. Totesin että niin pienet ostokset menevät kyllä autossa sisällä. Pian hän kysyi miksi ostoksia ei voinut laittaa paksiin. Matkaa oli ehkä pari kilometriä ja kysyin oliko se paksin käyttämättömyys sitten jotenkin huono juttu. Oli kuulemma...

Perillä talossa oli kaksi rappua. Kurvasin keulan vasemmalle kohti A-rappua että mummo pääsisi helposti oikealta puolelta autoa suoraan B:n ovelle kun ensin peruuttaisin siihen. Johan alkoi valitus että piti olla B-rappu ja tästä tulee taas 20 centtiä lisää hintaa. Sanoin ettei tule ja samalla varmuuden vuoksi pysäytin mittarin. Siinä luki silloin 9,20 ja vielä maksun hetkellä annoin alennusta sentit pois ettei tule paha mieli, minkä myös sanoin. Palvelin oikein ylihyvin ja autoin ja kiittelin. Toivottavasti tajusi että oikeasti vittuilin.

Kaikki muut päivän mummot olivat normijengiä, niitä joita on mukava kuljettaa ja auttaa.

maanantaina, maaliskuuta 02, 2009

Asiakas muistaa, kuski ei

Asiakas totesi heti muistavansa minut. (Tässä vaiheessa aina miettii että hyvällä vai pahalla...)
Hän mainitsi tiettyjä asioita joita ei voi tietää ellei niistä ole juttua ollut.

Minä onneton en yhtään muistanut aiempaa kohtaamista. Sanoinkin sen hänelle pahoitellen. Totesin vain klassisen "apinan tuntevat kaikki, mutta apina ei tunne ketään". Ei kyydin aikana kummempia juteltu. Perussettiä vaan. Jotenkin nolotti. Oli hyvä että kyyti ei ollut kovin pitkä ja pääsin tilanteesta pois.

Niinhän se on että minullakin on vuoden aikana niin paljon asiakkaita kyydissä, että en mitenkään pysty muistamaan tavallisia ongelmattomia perusasiakkaita. Jotkut tietysti jäävät mieleen hyvästä, toiset pahasta, tai sitten vaan ns. kanta-asiakkaina tietyistä baareista.

Tilausosoite väärä

Tätähän sattuu usein. Auto tilataan väärään kadunnumeroon. Usein se on se viereinen talo kuitenkin. Eli asiakas saattaa nähdä auton saapuneen.

Joskus asia on kamalan vaikea. Se auton tilannut luulee tilanneensa auton oikeaan numeroon ja odottelee rauhassa sisällä samalla välillä ikkunasta naapurin edessä odottavaa taksia vilkuillen. Eikä tietenkään tule mieleen että jotain olisi pielessä.

Jos ollaan vaikka lyhyellä umpikuja-kadunpätkällä omakotialueella, ei sinne luultavasti vierekkäisiin taloihin samaan aikaan tilata takseja.

Odotin talon edessä ja pihalle tulivat ilmeisesti talonväki. Luulin että siinä ovat asiakkaat, mutta he laittoivatkin vain kaikessa rauhassa pihalla olevan auton päälle peitteen.

Minulle ei tietenkään kannattanut sanoa että eivät he ole taksia tilanneet. Vaikka olin parkissa just heidän talonsa kohdalla. Poistuivat vaan sisälle. Siitä saatoin päätellä että ehkäpä osoite on väärä. Pian sieltä naapuritalosta sitten tulivatkin asiakkaat...

Kyllä minua ainakin kiusaannuttaisi jos pihaani tulisi parkkiin taksi tai muuten vieras auto. Etenkin jos olisin pihalla tai sinne muuten tulisin niin kyllä varmasti menisin kysymään mikä meininki. Tässä nyt oli kadunvarsi eikä pussinperä kuten meidän pihamme mutta "kun ei kuulu mulle enkä osaa puhua niin seisköön taksi vaikka aamuun tuossa".