maanantaina, heinäkuuta 28, 2008

Kuljettajan vastuu turvavöistä

Asiakas sanoi laittavansa turvavyön kiinni että minulle ei tulisi sakkoja poliisin pysäyttäessä. Sanoin että hyvä kun laittaa mutta sakosta hän vastaisi kyllä ihan itse. Sitten päästiinkin asiaan. Asiakkaalla oli varmaa tietoa asiasta. Tieto oli peräisin tutulta taksijohtajalta ja tutulta poliisilta.

Hänen kertomansa mukaan taksinkuljettaja on vastuussa matkustajien turvavyön käytöstä. Niin myös linja-autonkuljettaja kaikista 50 matkustajastaan. Ja että asia on ihan selvä ja sakko tulee kuskille...

Minä olen ymmärtänyt että uusi laki määräsi jo voimassa olleen matkustajien vyöpakon lisäksi myös taksinkuljettajalle vyön käyttöpakon hänen ajaessaan ilman asiakkaita. Siinä kaikki. Aiemmin jo tietysti on kuski ollut vastuussa ilman täysi-ikäistä huoltajaa matkustavien lasten vyön käytöstä. Tämä tulee vastaan lähinnä koulukyytien yhteydessä.

Eli jos mentäisiin niin kuin asiakas väitti, voisivat jälkiselvittelyt olla mielenkiintoisia.

Kuskihan vastaisi tietenkin myös siitä tuliko sen kertakäyttövosun kanssa hässiessä käytettyä spärdäriä. Tai siitä jos asiakkaalla on vaikkapa luvaton ase hallussaan, niin sekin on kuskin vastuulla. Oikeastaan jos kodin vakuutukset on laiminlyöty niin niistäkin vastaa luonnollisesti taksikuski koska kerran haki asiakkaan sieltä kotoa. Ihan mikä ja mitä tahansa tapahtuukaan ajanjaksolla joka liittyy taksin käyttöön niin niistä vastaa siis kuljettaja.

Aluksi väitin asiakkaalle vastaan mutta pakko oli sitten sanoa asiakkaan olevan kai aina oikeassa vaikka en ihan uskonut asioita.

Tänne saavat nyt asiantuntijat laittaa järkeviä kommentteja asiasta että saadaan se viimeinen varma tieto...

maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

Kela-kyytiä

Näköjään kun tuolla vähän aiemmin kirjoitin kela-kyydistä, niin pian tulikin koko hoito eteen. Piti oikein soittaa kollegalle ja kysyä miten homma naputellaan mittariin. Nyt tiedän omavastuun olevan 9,25 ja kelakyydin koodin 46 E.
Kauheat kasat papereita ja kuitteja. Onneksi kyyti oli sentään kunnon matkan päähän paikallisesta hoitolaitoksesta.

torstaina, heinäkuuta 17, 2008

The E Street Band

Sain taas kerran todistaa känniläistä asiakasta joka mielestään tietää jostain todella paljon. Jotain sellaista mitä muut eivät tiedä.
Radiossa soineesta kappaleesta tuli asiakkailla puheeksi Pomon keikka Suomessa ja etupenkkiläinen kävi sitten kertomaan että tiesimmekö että bändissä soittaa myös Brucen pikkuveli kitaraa? Minäkin siihen että eikä ole totta, enkä ole ikinä sellaisesta kuullut. Näin kuulemma on... Sanoin että käsittääkseni Brucen lisäksi kitaraa soittavat Nils Lofgren ja Little Steven eli Steven van Zandt. Näistä jälkimmäinen olisi kuulemma se veli vaikka yritin että ei ihan sukulaisilta näytä ja sukunimikin on eri. Asiakas oli kuitenkin asiastaan varma ja että voihan olla eronneita vanhempia ja siksi eri nimiä ja muuta höpinää.
En tietenkään alkanut asiasta riitelemään. Asiakas sai olla oikeassa. Varmistin kuitenkin asian kyydin jälkeen kilauttamalla kaverille. Oli sekä muutaman vuoden takaisella että nyt tällä keikalla ja diggaillut musaa vuosikymmeniä. Hän sanoi että paskaa puhui tämä "asiantuntija"!
Ellei sitten takana ole CIA, FBI ja USA:n hallitus salaliittoineen ja asia onkin ihan toisin.

Tässä vain yksi esimerkki aiheesta "elämää suuremmat asiantuntijat baareissa ja taksin kyydissä".

Tuntuu että jos jotain asiaa et tiedä niin aina löytyy joku känninen asiantuntija neuvomaan. Luotettavuus vaan taitaa olla vaurioituneen preservatiivin luokkaa useimmissa asioissa...

(Mutta kyllä viimeistään suomi24:n keskustelupalstoilta löytyisi varmasti ratkaisu ihan mihin tahansa ongelmaan.)
Tulipas tähän kirjoitukseen riittämiin "että" -sanoja. Ei voi mitään sille että elämä on kovaa.

lauantaina, heinäkuuta 12, 2008

Vuoron aikana

Aika usein 70E.

Toisinaan 69E.

Joskus 49E.

Välillä 42E.

Silloin tällöin 36E.

Harvemmin erikoisempia.

Unohtui, tietysti vuoron lopuksi aina 80E (itselle jemmaan).

Tämä oli uutta...

Asiakas tuli kyytiin lääkäristä. Ajoimme osoitteeseen ja perillä asiakas ilmaisi että "maksu tapahtuisi mukana olleilla papereilla". Hänellä oli siis lääkärin kirjoittama todistus jossa oli rasti kohdassa että kotimatka oli tehtävä omalla autolla. Ei siis sitä että taksi olisi tarpeen. Sanoin että näillä papereilla et saa mistään mitään takaisin eli käteistä kehiin vaan. Sitä ei tällä käiveröllä ollut, eikä edes maksukortteja. Edelleen oli sitä mieltä että papereilla saa kyydin ilmaiseksi. Voi yhden kerran! Mikähän Kelan omavastuukin tänä päivänä on? Luulen vaan että tuollainen alle kympin kyyti olisi kuitenkin jäänyt itse maksettavaksi ainakin lähes kokonaan.

Kyrpiintymiseni kasvaessa kirjoitin hänelle velkalapun mutta en usko koskaan niitä rahoja näkeväni. Paitsi jos hän sattuu uudelleen kyytiin. Silloin on rahastuksen aika. Meidän kyläpahasessamme ei ole mitenkään tavatonta kuljettaa toisinaan samoja asiakkaita.

Niinpä asiakkaan poistuttua oli aika näppäillä mittariin 49E. Eipähän mene ainakaan minun pussistani.

sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2008

Kollega vuosien takaa

Hänen lähestyessään autoani taksijonon kärjessä katselin että onpas taas joku juonut itsensä varsinaiseen kuntoon...

Kyytiin päästyään tunnistin hänet oitis. Siinähän oli "MikaMarkoPetteri" eli entinen kollega jonka kanssa ajoimme joskus samaa autoakin.

Eikös hän ollut sillä kertaa oikein klassinen esimerkki tietyllä tavalla vittumaisesta taksiasiakkaasta. Käyttäytyi hyvin mutta ei perkele muistanut osoitetta paikkaan mihin oli menossa. Ja ihan varmasti tuntee entisen kotikaupunkinsa kuin omat taskunsa. Nukahteli myös takapenkille joten oli mukavaa yrittää selvittää sitä määränpäätä.

Onneksi tuttuus antoi mahdollisuuden vähän kovistella tyyliin että "vittu nyt ryhdistäydyt sen verran että se osoite löytyy" ja "jätkä on kuin mikäkin taksi-känniääliö, saatana". Joku uudempi kuski joka häntä ei olisi tuntenut, olisi kyllä hitsannut ja saattanut heittää "MMP:n" pihalle.

Perille päästiin tälläkin kertaa. Oli hauska tavata, kiitos ja hyvää yötä. Voi perkele!!!

Taksikuskikin on ihminen, ainakin melkein...

Seitsemän kertaa sama juttu!

Muutaman kerran jälkeen en voinut enää uskoa niin monia yrityksiä samana iltana. Eli 7 kertaa yritti kyytiin tulla 5 henkilöä. En suostunut kertaakaan. Useimmat jättivät jonkun pois ja matka alkoi. Yhdet olivat sitä mieltä että jos olen niin tarkka siitä laista niin minun pitäisi vahtia myös turvavöiden käyttöä. Sanoin että siinä on se oleellinen ero että ylikuormasta sakko tulee minulle mutta turvavyöttömyydestä asiakkaalle...

Yhdet venäläiset olivat sitä mieltä ettei ylimääräinen haittaa ja "mjinä mjaksan" yms. sontaa. Koska asia ei mennyt jakeluun niin he lähtivät autosta pois minun käskystäni takaisin jonoon. Venäläinen on kai tottunut siihen ettei ole lakia jota ei voisi rikkoa tarvittaessa. Ja että rahalla selviää aina. Paitsi tällä kerralla.

Niin, kyllähän kaikki muutkin olivat sitä mieltä että se yksi ylimääräinen ei tosiaankaan haittaa. Lähes kaikki jatkoivat myös että he maksavat kyllä sakon tai ylimääräistä.

Mutta hei, tässä asiassa on pakko olla johdonmukaisen tiukka. Joka kerta.
Hölmöä on se että mittarissa olisi kyllä kolmostaksa eli 5-6 henkilön aikana käytettävä hinta. Sitä ei vaan voi käyttää kuin kai autot jotka ajavat ns. paarikyytejä.
Minua ei myöskään haittaisi se viides matkustaja. Mutta näin se asia nyt vaan on.

Neekeri Helsinkiin?

Tilaus oli klo 4 sen suurimman yöravintolan eteen. Manasin mielessäni ajaessani paikalle. Katu oli mustanaan ihmisiä ja pysäytin auton sinne sekaan. Normaalisti kyseisessä paikassa tulisi noin sata ihmistä kyselemään olenko vapaa mutta nyt yllättäen ei. Odottelin hetken ja olin jo lähdössä pois kun ovi aukesi. Yönmusta tummaihoinen kysyi vienkö Helsinkiin. Sanoin imperialistien kielellä ettei onnistu. Ajoa oli tiedossa riittämiin ja jotenkin ei sytyttänyt idea epäilyttävän näköisen tyypin kanssa lähtemisestä maantiereissulle. Ja se epäilyttävyys ei liittynyt ihonväriin...

Olin näkevinäni saman tyypin vielä myöhemmin hengailemassa bussipysäkkien luona eli ilmeisesti halu/tarve päästä Helsinkiin ei joko ollut onnistunut tai oli rauennut.