torstaina, marraskuuta 30, 2006

Naiset vedättävät

Kyytiin tulee yöllä ravintolan edestä tai tolpalta pariskunta.

Osoite kerrotaan minulle ja lähden liikkeelle.

Takapenkillä alkaa kiivas suutelo ja mikä lie kähmiminen, en yritä kurkkia eikä sinne edes pysty katselemaan jos on tarkoitus pitää auto tiellä, mutta jotenkin tilanne yleensä välittyy silti myös kuskille.

Perillä nainen antaa miehelle vielä yhden suukon ja sanoo miehelle että hän menee yksin kotiin.

Mies jää hämmentyneenä autoon, tointuu hetken, yleensä kiroaa ja sanoo osoitteensa kuskille.

Useimmiten nainen on myös maksattanut juomansa samalla miehellä.

Tavallistako? -Yllättävän.

Reilua? -Mitäpä siitä ulkopuolinen tietäisi.

Kuskin mietteet? -Joskus naurattaa sisäänpäin kovastikin, toisinaan on myötätuntoinen olo miehelle.

Edelleen maksujen jaosta...

Taksitolpalla vieraat ihmiset ovat päättäneet mennä yhteisellä taksilla kun ovat menossa "melkein" samaan suuntaan.

Matkustajia vaikkapa 1 sinne ja 2 tänne. Ensimmäinen poisjäävä sanoo maksavansa ns. tähän asti.

Ei ole reilua hänelle koska uutta lähtömaksua en ainakaan minä kehtaa ottaa matkan jatkuessa joten hän maksaa 7 euron lähtömaksun yksin ja 2-taksan mukaisen ajon kotiinsa vaikka yksin mennessään hän pääsisi 1-taksalla. (Km-hinnassa ei tosin iso ero.)

Sitten nämä kaksi jatkavat muutaman kilometrin ja maksavat kyydistään vaikkapa 5 euroa. Halpaa! Kyyti tekisi heille kotiin suoraan ehkäpä vaikka 17 euroa.

Tuntuu että jotkut osaavat ja myös käyttävät härskisti tätä hyväkseen. Yritän aina hiukan ohjata tapahtumaa mutta usein ensin jäävän pitää kai esittää sen verran rahamiestä ettei pahemmin purista.

Sitten jos ns. ylimääräinen matkustaja oikeasti aiheuttaa ison mutkan niin näin voi olla ihan reiluakin. Minusta kimppakyytien pitäisi olla kaikille eduksi. Etuhan se on sekin että pääsee pois taksitolpalta pakkasesta vaikka kotimatka kulkisikin mutkan kautta...

Asia ei tietysti ole minun ongelmani, mutta haluaisin että minun kyydissäni KAIKKI ovat olleet tyytyväisiä. Peruslähtökohta minulle on tietysti että kunhan joku maksaa. Asiakkaat saavat tietysti sopia keskenään ihan mitä haluavat

On tietysti tilanteita joissa yksin liikkeellä oleva mies "maksaa taksin tietenkin koska herrasmiehet tekee niin" ja naiset saavat ilmaisen kyydin vaikka menevät eri paikkaan.
Mies on saattanut kyllä elätellä hiukan eri toiveita.

Pennosten laskemista

Tilanne: Porukka nuoria kyydissä, menossa usein useampaan eri osoitteeseen mutta ei väliä vaikka kaikki menisivät samaankin paikkaan.

Kun maksun aika koittaa niin sitten aletaan jakaa taksamittarin summaa nenäluvun mukaan MUTTA niin että huomioon tulee tarkkaan otettua se maksoiko Lissu Maken bussimatkan keskustaan tai Mika Annen narikkamaksun tai puolet siitä toisesta drinkistä siellä toisella baaritiskillä...

Ei hemmetti! Voiko oikeasti olla niin tarkkaa kun kuitenkin on oltu koko ilta ravintolassa? Mitä väliä vaikka joku "voittaisi tai häviäisi" jopa 1,50 euroa toiseen nähden!!! Ymmärrän että rahaa ei juuri kenelläkään ole liikaa mutta suhteellisuutta peliin ettei kuskilla mene koko ilta odotellessa jaon valmistumista, tietysti ruuhka-aikaan.

Ehdotankin aina tällaisessa tilanteessa että jos vain mahdollista niin yksi maksaa minulle ja jakavat sitten keskenään auton ulkopuolella asian valmiiksi.

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Oletko mielestäsi taksikuskin kaveri?

Jokainen meistä varmaan tuntee tai tietää jonkun joka ajaa taksia. Sitten uudenvuoden aamuyöllä tai muuna vastaavana ajankohtana keksitään soittaa tälle melkein kaverille kyydin toivossa.

Homma ok, jos todella olet oikeasti kuskin kaveri. Hän varmaan haluaa tulla hakemaan ja säästää sinut jonotukselta tolpalla. Mutta jos tuttuus on tasoa että oltiin joskus lukiossa rinnakkaisluokalla, niin anna olla. Älä etsi numeroa ja soita.

Kaverilleen (sille oikealle) kuski varmaan antaa vähän alennustakin, mutta kun tällainen melkein kaveri vielä pitää sitäkin itsestäänselvyytenä niin väärässä on.

Ei siinä mitään jos soitettaisiin aina hiljaisempaankin aikaan tälle enemmän tai vähemmän tutulle kuskille, mutta jos asia tulee mieleen vain suurimpaan ruuhka-aikaan niin tilanne on ihan toinen. Kuski voi olla toisella puolella kaupunkia ja kiireinen sielläkin, joten ei ehkä ole mielekästä tulla kaukaa ajamaan juuri tiettyä ihmistä ja menettää kyytejä sen takia.

Kannattiko edes kysyä...

Taksiasema, viikonlopun aamuyö.

Asiakaskandidaatti jonon ekan auton kuskille: Vietkö mut sinnesuntänne?

Kuski: No sitä vartenhan täällä ollaan.

Asiakas: Ei mulla kyllä ole rahaa.

Kuski: Ei sulla sitten ole kyytiäkään!

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006

Alkukokeiluja

Voi olla että aloitan tarinoiden kirjoittamisen!

Tavattuani Juden viime tiistaina sain inspiraation vihdoin kokeilla tämän blogini ottamista aktiiviseksi. Aika näyttää miten asiassa käy.