sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Ihmisnavigaattori ilman virtakytkintä

Asiakas kertoi osoitteen naapurikaupungista ja matkaan lähdettiin. Katsoin navigaattorista missä se on kun en tarkkaan tiennyt. Varmistin vielä että ajetaanko lähempänä sitten Yhden vai sen Toisen tien kautta.

Asiakas sanoi että sen Toisen. Matka joutui mutta eiköhän lähestyttäessä edellä mainittua reitinvalinnan pistettä, alkoi tulla ohjeita että tuosta tuonne ja sitten vasemmalle jne. Sanoin että niin joo ja sittenhän meidän pitääkin kääntyä hetken päästä oikealle ja mennä radan ali sinne Oikeaan kaupunginosaan. Joo just niin sanoi asiakas, ja oltuaan 10 sekuntia hiljaa muistutti että kohta sitten oikealle... Minä että niin siitä radan ali jne. Hetken päästä taas ohje ajaa radan ali ja jatkaa suoraan yms. KOKO HELVETIN MATKA SIELLÄ kotikaupungin päässä vaikka yritin osoittaa että en ole ihan hukassa ja tiedän suurinpiirtein mihin ollaan menossa. Ja navissa oli kyllä määränpää ruudulla josta seurasin karttaa.

Kaikkea siis humalatila tekee. Tuohan on oikeastaan aika tavallista. Ei vaan jaksaisi kotikylilläkin kuunnella ohjeita kun varmasti tietää mihin mennään ja joskus senkin sanoo suoraan asiakkaalle. Tuskin nämä pahaa tarkoittavat mutta vähän sama kuin toistaisit marketin kassalle että nyt seuraavaksi vedät tuon maksalaatikon tuosta viivakoodin lukijasta ja seuraavaksi tuon maitopurkin.

Minä ainakin kysyn kyllä jos en tiedä mihin pitää mennä. Ikinä ei ole asiakas hermostunut niin ettei matka olisi jatkunut. Joku tietysti on ollut että pitäähän mun tietää, mutta rauhoittunut kun olen sanonut että jos et voi neuvoa niin pitää tilata toinen taksi. (Nykyisin navigaattoreiden aikana ei neuvoja onneksi tarvitse paljon kysellä.)

Firmataksiaikoinani oli joskus näitä joiden mielestä mun olisi pitänyt tietää myös ensimmäistä kertaa kuulemani asiakkaan kotiosoite vieraassa kaupungissa... perille kuitenkin aina päästiin kun asiakas lopulta suostui neuvomaan. Vaikka vaikeata se kerran oli Porvoossa.

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Onhan siitä pulinaa ollut

Taannoin oli "pakko" ottaa se viideskin matkustaja kyytiin vaikka se nykyisin onkin kiellettyä. Matka oli onneksi lyhyt ja reitti rauhallinen. "Pakon" teki se kun en kehdannut jättää tutun porukan viidettä pois kyydistä.

Tolpalta kyytiä lastatessa olen kyllä ollut tiukka. Se on neljä matkustajaa enintään ja sillä piste. Kävi sitten niin että kyydissä oli kolme samaa porukkaa ja yksi ihan vieras matkan varrelle. Vasta matkalla osoittautui että tuo yksi ei kuulunutkaan porukkaan ja kyydistä oli jäänyt hänen takiaan omaan jengiin kuuluva. Sanoin että olisitte kertoneet ja huolehtineet omanne mukaan, ei ulkopuolisia ole muutenkaan pakko ottaa kyytiin. Näin kuitenkin mentiin sillä kertaa.

Pääosin ihmiset ymmärtävät ja hyväksyvät lain ja sen toteuttamisen. Silti aina on niitä joille asia ei kertakaikkiaan uppoa kaaliin. Niinkuin kaikessa taksiin liittyvässä tuntuu olevan.

maanantaina, tammikuuta 21, 2008

Ei on ei myös kauniille venäläisnaisille!

Tolpalta astui ruuhka-aikaan mies etupenkille. Ennenkuin auto ehti liikahtaa, taakse tunki pian venäläiseksi osoittautunut nainen haluten ihan eri suuntaan kuin tämä mies. Alkoi suurinpiirtein määräämään että sinne mennään ensin vaikka etupenkin mies sanoi että hän menee tällä taksilla yksin.

Ei mennyt naiselle jakeluun ennenkuin minä sanoin että kannattaa opetella sen verran lisää suomen kieltä että ymmärtää mitä ei-sana tarkoittaa. Silloin viimein tajusi poistua. Mies sanoi että naisia oli oikeastaan useampi ja jonon ohi oli kiilattu oikein kunnolla hetkeä aiemmin. Ei niitä muita kuitenkaan kyytiin tunkenut, ainakaan vielä.

Mies olisi kyllä voinut tehdä mutkan jos nainen olisi maksanut osansa, mutta asenne jolla samaan kyytiin tungettiin ratkaisi asian. Valitettavan usein maahamme muuttaneet venäläiset ovat käytökseltään tuolla lailla röyhkeitä joissain tilanteissa. Ehkä ovat tottuneet että niin kuuluu toimia jos jotain haluaa. Täällä kuitenkin esim. taksijonossa pätee rehellisen jonottamisen sääntö.

sunnuntaina, tammikuuta 20, 2008

Äänekästä pussailua

Mikä ihme siinä pussailussa taksin takapenkillä toisinaan on että äänitehosteet ovat kuin elokuvasta...
Kauheaa slurpsin slurpsia ja maiskutusta ja imeskelyä. Kuitenkin vähän niin kuin savua ilman tulta... Vaatteet sentään pysyvät päällä eikä sen kummempaa, vain pussailua ja kähmimistä mutta hirveällä metelillä.

Setä KK on oikein tyytyväinen!

Nyt on uudella työkalulla jo vähän tehty töitä.
En voi muuta sanoa kuin että siinä on se minun mieleisin autoni näihin hommiin.
Makumme kaikilla tietysti mutta tätä odotin ja vihdoin asia on kunnossa. Kiitos isännälle.

tiistaina, tammikuuta 15, 2008

Tietääkö taksikuski vastauksen kaikkeen?

"Mitä mieltä olet lasten ruumiillisesta kurittamisesta?"

Nainen pohti asiaa ja kertoi omista ja myös mukana olleen miesystävän lapsista. Ilmeisesti mies jossain määrin hyväksyi asian ja nainen ei. Minun olisi pitänyt tietää sekin kannattaisiko heidän muuttaa yhteen kun he ovat tästä asiasta eri mieltä?

Luistin antamasta mitään kunnon vastauksia ympäripyöreyksillä. (Taksikuskin tärkein taito!)

tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Munan perässä liikkeellä

Lähiöstä kyytiin tullut nainen kertoi miten ilta oli mennyt. Oli lähtenyt ihan kivan miehen kanssa tämän kämpille seksuaalinen kanssakäyminen mielessä. Mutta eipä ottanut miehellä eteen... Tästä mies oli saanut syyn suuttua naiselle ja syyttää tätä vaikka mistä.

Perillä nainen heitti hyvän lopetuksen: "Vaikka nyt olenkin ollut munan perässä liikkeellä niin kyllä kuitenkin aion maksaa rahalla."

Minä vastasin että sehän se yleisin kyydinmaksutapa on.
Eurot vaihtoivat omistajaa.
Kiitokset ja hyvää yötä.