Asiakas sanoi laittavansa turvavyön kiinni että minulle ei tulisi sakkoja poliisin pysäyttäessä. Sanoin että hyvä kun laittaa mutta sakosta hän vastaisi kyllä ihan itse. Sitten päästiinkin asiaan. Asiakkaalla oli varmaa tietoa asiasta. Tieto oli peräisin tutulta taksijohtajalta ja tutulta poliisilta.
Hänen kertomansa mukaan taksinkuljettaja on vastuussa matkustajien turvavyön käytöstä. Niin myös linja-autonkuljettaja kaikista 50 matkustajastaan. Ja että asia on ihan selvä ja sakko tulee kuskille...
Minä olen ymmärtänyt että uusi laki määräsi jo voimassa olleen matkustajien vyöpakon lisäksi myös taksinkuljettajalle vyön käyttöpakon hänen ajaessaan ilman asiakkaita. Siinä kaikki. Aiemmin jo tietysti on kuski ollut vastuussa ilman täysi-ikäistä huoltajaa matkustavien lasten vyön käytöstä. Tämä tulee vastaan lähinnä koulukyytien yhteydessä.
Eli jos mentäisiin niin kuin asiakas väitti, voisivat jälkiselvittelyt olla mielenkiintoisia.
Kuskihan vastaisi tietenkin myös siitä tuliko sen kertakäyttövosun kanssa hässiessä käytettyä spärdäriä. Tai siitä jos asiakkaalla on vaikkapa luvaton ase hallussaan, niin sekin on kuskin vastuulla. Oikeastaan jos kodin vakuutukset on laiminlyöty niin niistäkin vastaa luonnollisesti taksikuski koska kerran haki asiakkaan sieltä kotoa. Ihan mikä ja mitä tahansa tapahtuukaan ajanjaksolla joka liittyy taksin käyttöön niin niistä vastaa siis kuljettaja.
Aluksi väitin asiakkaalle vastaan mutta pakko oli sitten sanoa asiakkaan olevan kai aina oikeassa vaikka en ihan uskonut asioita.
Tänne saavat nyt asiantuntijat laittaa järkeviä kommentteja asiasta että saadaan se viimeinen varma tieto...
maanantaina, heinäkuuta 28, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kuljettajan ja matkustajan on ajon aikana käytettävä turvavyötä [1].
Turvavyön käyttämisvelvollisuus ei koske henkilöauton kuljettajaa luvanvaraisessa henkilöliikenteessä. Kuitenkin ilman matkustajaa ajettaessa turvavyötä on käytettävä. [2]
Henkilökohtaisen suojavälineen käyttöä koskevat rikkomukset: Ajoneuvon kuljettajalle ja matkustajalle voidaan turvavyön käyttämättä jättämisestä ajon aikana määrätä 35 euron rikesakko [3].
Alle 15-vuotiaan lapsen holhooja tai huoltaja on vastuussa siitä, että lasta kuljetetaan asianmukaista turvalaitetta käyttäen. Jos holhooja tai huoltaja ei ole lapsen mukana, ajoneuvon kuljettajan on huolehdittava siitä. [4]
Säädöksissä ei mainita, että aikuisen matkustajan turvavyön käytöstä olisi vastuussa kukaan muu kuin matkustaja itse. Jos matkustajan mielestä kuljettaja on vastuussa hänen turvavyön käyttämisestään, matkustaja on alle 15-vuotias!
[1] Tieliikennelaki 88 §
[2] Asetus ajoneuvojen käytöstä tiellä 6 §
[3] Asetus rikesakkorikkomuksista 7 §
[4] Tieliikennelaki 88 c §
Kiitos maksalootalle! Tuosta pitänee ottaa tuloste ja kopioita töihin mukaan näitä jänkkääjiä varten. Voi sitten vaikka tarvittaessa ajaa poliisin luokse jos heitä näkee lähistöllä. Jos asiakas niin haluaa. Ja pyytää poliisia sakottamaan ne henkilöt autossa jotka kuuluu. Kun ihan varmasti joku uhoaa ja haluaa katsoa asian loppuun asti.
Lähetä kommentti