lauantaina, helmikuuta 17, 2007

Ammattivalvojan satunnaista tuskaa

Toisinaan tulee yövuoron aikana sellaisia tuskan hetkiä ettei mitenkään jaksaisi pysyä hereillä.

Viime yö oli taas yksi niistä öistä. Kuitenkin rutinoitunut ammattivalvoja osaa pitää itsensä hereillä kaiken maailman ihme konsteilla ja hoitaa työnsä. Ei se silti aina helppoa ole...

Kävipä kerran (vuosia sitten) niin että havahduin tilanteeseen jossa ensimmäinen huomio oli että "olen näköjään ajamassa taksia", seuraava "minulla on näköjään asiakas kyydissä", sitten olikin jo kiire miettiä mihinköhän hän olisi menossa, sillä merkittävä risteys lähestyi nopeasti. Yllättävän hyvin pienen tuumailun jälkeen muistin. Lisäksi tuo havainto kyllä herätti aika vahvasti, ei nukuttanut enää sinä yönä!

Kaipa kyseessä oli ns. mikronukahtaminen, vaarallinen tilanne josta sillä kertaa onneksi selvittiin säikähdyksellä. En usko että asiakas huomasi mitään, ei ainakaan mitenkään ollut sen oloinen.

Tapahtuman jälkeen olen ollut varovainen ettei vastaavaa enää pääse tapahtumaan. Pidän sitten vaikka kunnon tauon pienien unien kera jos muu ei auta.

3 kommenttia:

tuurari kirjoitti...

Tuosta olisikin mielenkiintoista kerätä kokemuksia miten lajitoverit yrittävät virkistää itseään äärimmäisen tuskan hetkellä.

Jos kofeiinia ja lepotaukoa ei lasketa lukuun, niin (tyhjänä) ajaessa olen käyttänyt mm. seuraavia:
- ikkunat auki
- radio/cd kovalle
- itsekseen huutaminen ja möliseminen

Kuski Kaakosta kirjoitti...

Lapissa siis toimivat samat keinot kuin täällä etelämpänäkin. Huvittavaa lukea että tuo viimeinen kirjoittamasi on mukana myös, sillä sitäkin on kokeiltu.

Yhteistä sekin että noita keinoja ei voine käyttää kyyti päällä ja kyseessä on aina se äärimmäinen tuska nukahtamisen rajalla.

Pakko on kuitenkin jotain keksiä, jos lähtee nukkumaan niin ei tienaa mitään itse eikä isäntäkään ole kovin tyytyväinen kun tuottoa ei ole.

Yksi keino jo mainittujen lisäksi:

Ulos autosta pakkaseen (talvella) hetkeksi ja jopa lumipesut itselle niin ainakin tuokion auttaa!

Paljon riippuu asiakkaasta. Jos hän nukahtaa heti niin ole siinä sitten hereillä itse mutta jos tulee älykästä juttua niin ei mitään ongelmaa.

Auton lämpötila täytyy pitää esim. 18 asteessa että asiakkailla ei tule niin helposti paha olla ja itsekin pysyy virkeämpänä. Takki päällä ei palele kuitenkaan. (Kesällä joskus ihmiset valittavat kun minulla on auton ilmastointi lähes aina niin kylmällä että ei varmasti tule hiki...)

tuurari kirjoitti...

Mie olen sen verran vilukissa, että pidän auton lämpötilan käytännössä aina ~21 asteen kieppeissä. Tietenkin tuo olisi varustelukysymys, mutta... no, näillä on menty tähän asti.

Pakkanen on tosiaan hyvä virkistäjä, mutta enemmän tulee käytettyä tuota ikkunat auki -metodia koska se ei vaadi pysäyttämistä. Pidemmällä matkalla tulee toki joskus pysäytettyäkin jaloittelua varten.