sunnuntai, tammikuuta 14, 2007

Mitä seuraa kun asiakas oksentaa taksiin...

Ei niin mukava muisto viime talvelta:

Otin keskustasta kyytiin ihan kunnollisen ja siistin näköisen kolme-nelikymppisen miehen. Osoite oli selvä naapurikunnan puolelta ja eikun matkaan. Paha olo kuitenkin yllätti matkalla mutta asiakas ei joko tajunnut tai ehtinyt pyytää ajoissa pysäyttämään.

Kun sain viime sekunnin varoituksen en enää ehtinyt edes aukaista pelkääjän ikkunaa jotta satsi olisi edes osin saatu siitä ulos, olettaen että asiakas olisi tajunnut kumartua ikkunan suuntaan. Auton kylki on paljon helpompi huuhdella puhtaaksi kuin sisäpesu.

Niinpä auto oli AIVAN OKSENNUKSESSA pelkääjän alueelta. Ainoa hyvä juttu oli että soossia ei lentänyt kojelaudan päälle josta sitä olisi valunut kivasti ilmakanaviin mistä kuulemma haisee vielä vuosien päästäkin.

Pikaisen hätäsiivouksen jälkeen soitin isännälle joka asui sopivasti matkan varrella ja kävimme neuvottelemassa vähän rahapolitiikasta. Sitten vein asiakkaan kotiin. Hän maksoi kyydin, lisäksi sotkemisesta sen mitä oli käteistä jäljellä ja kortilla vielä 50 euron nosto...

Ei siitä tullut kuitenkaan mitään hirmu summaa, olisi pitänyt ottaa enemmän seurauksiin nähden. Asiakas oli kyllä pahoillaan ja ei hänelle voinut suuttua mutta kyllä ketutti sillä sen jälkeen ajoin takaisin isännälle jossa me kaksi miestä siivosimme autoa tunnin, siis yhteensä 2 työtuntia. Saimme auton yllättävän hyvin kuntoon ja pystyin jatkamaan vuoroa (lauantai-ilta). Seuraavana päivänä isäntä oli vielä siivonnut autoa lisää 4 tuntia saadakseen kaikista raoista sotkun pois.

Siis siivousta yhteensä 6 tuntia, auto pois ajosta yli tunnin parhaaseen aikaan ja riemu toisen ihmisen oksennuksen siivoamisesta...

Tämän jälkeen autossa on ollut aina muovipussi helposti saatavilla jos yhtään tuntuu että sitä saatetaan tarvita. Ja kyllä olen sen joillekin asiakkaille ojentanut. Ei kuitenkaan ole tarvittu. Ehkä juuri siksi kun se on ollut siinä sylissä valmiina. Samapa tuo, parempi niin.

Varmaan jokaiseen tämän maan taksiin on oksennettu vähintään kerran ennenkuin auto päätyy siiviilikäyttöön. Ei tämä minullekaan ensimmäinen kerta ollut, mutta pahin sotku tähän asti. Oma lukunsa ovat tietysti alleensa kusevat, sotku on helpompi mutta taas pestään penkkiä.
Nahkaverhoilu on näissä tapauksissa helpompi. Se ei ime nestettä sisäänsä kovin nopeasti, joten siivous on yleensä helpompaa. Itse asiassa ajamassani autossa pitäisi olla tilauksen mukaan nahkapenkit, ne vain olivat matkalla tehtaalta vaihtuneet tavallisiin...

Edellinen oli sekin samaan kuntaan suuntautunut matka, eri autolla kyllä. En vaan valitettavasti huomannut mitään ennenkuin asiakkaat olivat jo poistuneet takapenkiltä. Silloin selvittiin "vain" takapenkin puolikkaan istuinosan pesulla. Se oli onneksi farmariautosta helppo irroittaa.

Tämä asia kuuluu tietyllä tavalla ammattiin, mutta aina ei osaa arvata riskitapauksia etukäteen. Ja siitä seuraa noita yllätyksiä jne.

Ääripäänä olen nähnyt sellaisenkin tosi sissin joka on kylmän rauhallisesti oksentanut paitansa sisään taksimatkan aikana. Kai se on kivempi siivota itsensä kuin sotkea taksi ja vastata seurauksista. Minusta ainakin se on parempi vaihtoehto.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

okkei! se on sun duuni. Mä olen ollu hommissa 10 vuotta risteilijällä ja olen nähny taksikuskien öksyjä ihan tarpeeks!Vittumaisia oksentelevia asiakkaita! Huonosti lähtee myös matosta! (6miestyötuntia)

Kuski Kaakosta kirjoitti...

Joo, tiedän joidenkin kollegoiden joskus olevan tuollaisia.

Kai heidän täytyy kuitata ikävimpien omien asiakkaiden toiminta olemalla itse samanlaisia.

Mutta se kai sitten on sun duuni siivota se...

Ei siis mene vahvasti meillä kummallakaan!

Kuski Kaakosta kirjoitti...

Pieni lisäys vielä.

Se ero noissa edellisissä tapauksissa on että se risteilijä ei pysähdy siivouksen takia ja bisnes seisahdu siksi aikaa.