tiistaina, elokuuta 31, 2010

Sailun, Goodride, Nankang, mitä niitä nyt onkaan...

Ei mahdu päähäni miksi meilläkin paikallisissa takseissa näkyy nykyisin alla kiinalaisia kumikiekkoja.

Vain pikkiriikkisen yleistäen ne on kaikissa testeissä todettu melko kelvottomiksi maantiekäyttöön. Tietysti hyvissä olosuhteissa renkaan tärkein ominaisuus kesällä on olla musta ja pyöreä. Siellä se alla pyörii sitten.

Taksissa on kyse vieraiden ihmisten kuljettamisesta maksua vastaan. Siihen kuuluu mielestäni tietty oikeus odottaa että taksi on kaikin puolin turvallisessa kunnossa eri olosuhteissa. Kuljettajan oletetaan osaavan tehtävänsä ja että hän ei ole päihtynyt tai liian väsynyt.

Rahastahan tässä tietysti on kysymys! Pihistelevä taksiautoilija ajaa renkaat liiankin loppuun (tätäkin näkee) tai ostaa ammattikäyttöön halvat pilipalikumit.

Renkaat ovat varmasti verotuksessa hyväksyttävä vähennys taksin kyseessä ollen. Joo, pitää ne silti maksaa vaikka verottaja niistä jotain armahtaisikin, tiedän. Lopulta pointti on siinä mikä on kunnollisen merkkirenkaan ja kiinalaisen hintojen ero. Useimmiten ei niin kauhean suuri kuitenkaan.

Mitä tulee itse autoilijan ja kuljettajan työolosuhteisiin ja turvallisuuteen? No sitä että kunnon rengas on molemmissa selvä voittaja. Se toimii kaikissa olosuhteissa luotettavasti eikä edes melutasoltaan ole liian korkea.

Kauhulla odotan sitä päivää kun nämä heput ostavat seuraavia talvirenkaita...
Toivottavasti silloin järki voittaa pihistelyn. Kiinarenkaiden talvimallit kun on kauttaaltaan todettu vaikkapa Tekniikan Maailman testeissä säälittäviksi. Tyyliin: Huonoa: talviominaisuudet. Hyvää: - . Tähtiä: 0

Onneksi tiedän voivani luottaa omaan taksityönantajaani. Hänen autonsa on aina huollettu, kaikki mahdolliset viat korjataan heti, eikä oleellisissa turvavarusteissa kuten renkaat tingitä. Nykyisessäkin autossa on molemmat sarjat moninkertaisia testivoittajia.

Tärkein tekijä autoilussa on siinä ratin ja penkin välissä. Mutta kyllä silläkin on merkitystä mitä muualla on. Asiakkailla on oikeus odottaa kyydistä maksaessaan että se kyyti on joka osaltaan mahdollisimman turvallinen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Renkaiden pitäisi tosiaan olla se viimeinen kohde, jossa aletaan säästämään. Tulee sitäpaitsi paljon halvemmaksi ostaa hieman kalliimmat renkaat, kuin sitten liukkaiden kelien aikana oikoa peltiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tietämättömälle Kuskille Kaakosta tiedoksi vain että Nankang EI OLE kiinalainen valmistaja.
Olen rengas kauppias ja myyn Esim.Michelin ja Nokian renkaita,Michelin nastarenkaiden valmistusmaista löytyy mm. KIINA,olen törmännyt Michelinin kohdalla 7 SEITSEMÄÄN eri valmistumaahan yksinomaan nastarenkaissa.Nokian valmistusmaan:PORTUGAL,INDONESIA,VENÄJÄ.
että semmoista yleissivistystä vain tiedoksi herra kuskille.

Kuski Kaakosta kirjoitti...

Tuo rengaskauppiaan kommentti oli jäänyt huomaamatta kun se oli mennyt automaattiseen roskapostin tunnistukseen bloggerissa.

Mutta koska asiasta noin piti ottaa itseensä niin vastaanpa nyt vielä mitä mieltä asiasta olen.

Eli tiedän että renkaita valmistetaan tunnetuilla huippumerkeilläkin eri maissa. Itselläni on ollut käytössä Nokian Hakka H renkaat made in russia. Hyvin pelasivat, sama kavereilla.

Pointti tässä oli, ja sen kaikki muut ilmeisesti tajusivatkin, että testeissäkin paskoiksi todistetuilla renkailla ei pitäisi harjoittaa ammattiliikennettä.

Eli ei se valmistusmaa, vaan todettu ja testattu laatu. Piste.

Edes tämä rengas_kauppias ei voi väittää alkuperäisen juttuni alussa mainittuja merkkejä ns. laaturenkaiksi.