torstaina, marraskuuta 30, 2006

Edelleen maksujen jaosta...

Taksitolpalla vieraat ihmiset ovat päättäneet mennä yhteisellä taksilla kun ovat menossa "melkein" samaan suuntaan.

Matkustajia vaikkapa 1 sinne ja 2 tänne. Ensimmäinen poisjäävä sanoo maksavansa ns. tähän asti.

Ei ole reilua hänelle koska uutta lähtömaksua en ainakaan minä kehtaa ottaa matkan jatkuessa joten hän maksaa 7 euron lähtömaksun yksin ja 2-taksan mukaisen ajon kotiinsa vaikka yksin mennessään hän pääsisi 1-taksalla. (Km-hinnassa ei tosin iso ero.)

Sitten nämä kaksi jatkavat muutaman kilometrin ja maksavat kyydistään vaikkapa 5 euroa. Halpaa! Kyyti tekisi heille kotiin suoraan ehkäpä vaikka 17 euroa.

Tuntuu että jotkut osaavat ja myös käyttävät härskisti tätä hyväkseen. Yritän aina hiukan ohjata tapahtumaa mutta usein ensin jäävän pitää kai esittää sen verran rahamiestä ettei pahemmin purista.

Sitten jos ns. ylimääräinen matkustaja oikeasti aiheuttaa ison mutkan niin näin voi olla ihan reiluakin. Minusta kimppakyytien pitäisi olla kaikille eduksi. Etuhan se on sekin että pääsee pois taksitolpalta pakkasesta vaikka kotimatka kulkisikin mutkan kautta...

Asia ei tietysti ole minun ongelmani, mutta haluaisin että minun kyydissäni KAIKKI ovat olleet tyytyväisiä. Peruslähtökohta minulle on tietysti että kunhan joku maksaa. Asiakkaat saavat tietysti sopia keskenään ihan mitä haluavat

On tietysti tilanteita joissa yksin liikkeellä oleva mies "maksaa taksin tietenkin koska herrasmiehet tekee niin" ja naiset saavat ilmaisen kyydin vaikka menevät eri paikkaan.
Mies on saattanut kyllä elätellä hiukan eri toiveita.

3 kommenttia:

tuurari kirjoitti...

Erittäin yleinen ilmiö varsinkin harvoin taksia käyttävillä asiakkailla. Eihän se minulta ole poissa, mutta kyllä se vähän harmittaa sen raukan puolesta joka tietämättään maksoi 90% tuntemattomienkin kyydistä...

Jos minulta kysytään neuvoa, niin yleensä olen esittänyt sen astisen summan puolittamista tai summa-3,5€.

Kuski Kaakosta kirjoitti...

Jee! Joku on lukenut juttujani koska sain ekan kommentin.

Noinhan se menee.

Hyvä blogi muuten sulla, Rollon yö, eikös niin?

tuurari kirjoitti...

Rollon yössähän minä. Tosin viimeaikoina enemmän päivässä... mutta kiitos kehuista. :)

Kyllä täälläkin porukkaa alkaa reissaamaan kunhan kaikki löytävät tämän, jutut ovat hyvin ja asiallisesti kirjoitettuja joten niitä on myös mukava lukea.